Seitsemän viikkoa sitten päästiin sairaalasta kotiin :) Jännitti elämä kahden lapsen kanssa.
Nyt on tutustuttu pikkusiskoon. Ja semmoiseen henkilöön kuin isoveli. Löydetty hiljalleen niitä rutiineja ja rikottukin niitä. Äiti on saanut pienen etäisyyden ja unohtanut arjen perheen hajautetun loman myötä. Pieni lepotauko kun mummu vastasi esikoisen hoidosta 2,5vkoa. Pientä seikkailua tyttöjen kesken irrallaan aikatauluista. Ja silmien aukeamista pienen isoveljen suhteen.
Aina kun luulee ettei näitä lapsia voi rakastaa enempää niin huomaa olevansa väärässä.
Seitsemän viikkoa sitten isoveli oppi sanan "vauva". Nyt on sanavarasto karttunut hirmuista vauhtia. Harva se päivä tulee uusia sanoja. Ja äiti alkaa löytää uudenlaisia sanoja ja tapoja uhmakohtauksiin, ei enää vaan niitä väsyneitä lapsiltakiellettyjä sanoja.
Vauva kasvaa kohisten. Se ei näytä enää yhtään vastasyntyneeltä. Yhtä aikaa sydän pakahtuu ylpeydestä ja onnesta kun pieni tyttö muuttuu isommaksi tytöksi ja samalla iskee haikeus, eikö se voisi aina pysyä pienenä :') Voiko olla suloisempaa kuin sylissä nukkuva vauva? Ja se ihana vauvan tuoksu! Se miten tuo pikkuinen näyttää äreältä kun se haukkaa tissiin kiinni. Ne ihanat vauvankieliset äännähdykset. Tuhina pinnasängyssä.
Kun loppuraskaudessa burnoutin kynnyksellä itkin että jos ihminen on onnellisimmillaan kun lapset ovat pieniä niin mitä helvettiä se loppuelämä on, en arvannutkaan kuinka väärässä olin. Siinä puhui turhautuminen ja väsymys. Nyt tiedän paremmin.
Elämä on ihanaa!
